Saraste family; Aivan tavallinen viikko Sarasteella

23.09.2024

AIVAN TAVALLINEN VIIKKO SARASTEELLA

Mitä te siellä lastenkodissa lasten kanssa oikein teette? Onko ne vaan aina siellä vai käykö ne koulussa? Pääseekö ne käymään koskaan missään? Saako lasten perheet kyläillä siellä? Saako lapsilla olla puhelimet? Eikö ne lapset näe ikinä vanhempiaan, sisaruksiaan tai sukulaisiaan, kun ovat siellä laitoksessa? Entä kaverit, ei niillä varmaan ole kavereita laitoksen ulkopuolella.

Ylempänä yleisimpiä kysymyksiä ihmisiltä, kun heille kertoo, että työskentelee lastensuojelulaitoksessa. Monelle lastensuojelu on kovin vieras aihe ja uskomuksia on monenlaisia. Yleensä kerron, että kyllä me teemme paljonkin asioita, lukekaa vaikka meidän Sarasteen lastenkodin blogia, sieltä saa hyvän käsityksen!

Tottahan toki lasten kanssa tehdään, päivittäin yhteistä toimintaa sekä yksilö ja pienemmällä porukalla ohjelmaa. Meillä on viikko-ohjelma runko, jossa joka päivälle on suuntaa antavaa toimintaa, esimerkiksi keskiviikkoisin leivotaan tai tehdään kädentaitoja. Lasten kanssa sitten suunnitellaan tulevan viikon ohjelma viikkomiitingissä.

Ja kyllä meillä lapset käyvät koulua ihan niin kuin kotonakin asuvat. Lastenkodin lähikoulu on lasten koulu, vanhemmilla lapsilla sitten peruskoulun jälkeiset opinnot tai vaikka työharjoittelu. Monella lapsella on vuosiluokkiin sitoutumaton opetussuunnitelma ja hyvinkin yksilöllinen ja kevennetty viikko koulun suhteen. Tärkeintä on, että koulua käydään ja suoritetaan jollain lailla ja myös opitaan asioita.

Lastenkodin lapset pääsevät käymään eri paikoissa ja tekemään ihan samanlaisia asioita kuin kotona asuvat lapset. Tätä kirjoittaessa lapsilta kysyin mitä kaikkea he ovat viikon sisällä tehneet ja missä olleet. Lapset kertoivat käyneensä uimassa, Tahkolla ulkoilemassa, kylällä, taidettakin oli tehty ja sitten tietysti koulussa käyty. Osa oli ollut myös kotilomilla ja tätä blogia yhdessä mietittäessä osa oli juuri silloin kotilomalla. Kaikki lapset kertoivat nähneensä viikon aikana lastenkodin ulkopuolisia kavereita.

Usealla lapsella on myös säännöllisiä käyntejä lastenkodin ulkopuolella, kuten erilaiset kuntoutusmuodot, terapiat, keskustelut, terveydenhoidolliset käynnit sekä erilaiset palaverit. On myös kaikki tuiki tavalliset asiat kuten parturissa, harrastuksissa ja kaupassa käynti. Kalenterista laskin, että viikon aikana on lapsilla ollut yhteensä kaksitoista käyntiaikaa, asioiden hoitoa tai palaveria.

Lapsia alkoi naurattaa, kun kerroin, että joskus ihmiset luulevat, ettei laitoksessa ole lapsilla puhelimia. Yhteen ääneen tuli selitystä siitä, että jos on YPR (yhteydenpidonrajoitus) niin silloin ei ole puhelinta, eikä tietokonetta ja silloin saa soittaa kyllä sossulle ja yleensä äidille ja isälle tai muulle huoltajalle.

Lapset myös kertoivat kaikki näkevänsä sisaruksiaan lähes joka kerta kotilomilla ja hyvin usein myös sukulaisiaan sekä kavereitaan.

LAPSIEN NÄKÖKULMA

"Niin ja on täällä ollut sisaruksia yötä ja vanhempiakin on ollut yötä. Yksi äiti nukkui silloin tuossa sohvalla, vaikka tuolla keltaisella talolla on se asunto."

"Ja on täällä ollut kavereita kylässä ja tyttöystäviäkin. Kellään ei muuten ole tainnut olla poikaystävää täällä kylässä, ei ainakaan mun aikana", tietää eräs lapsi kertoa.

"Ja oon mä päässyt Kuopioon kavereita moikkaan sillon, kun oon ollut silleen kunnolla, että mut on voinut päästää sinne."

"Kyllä mä haluaisin enemmän nähdä mun tyttöystävää, mutta en jaksa vaan aina säätää niitä kyläilyjä. Mutta kahdesti viikkoon ainakin kylällä nähdään ja luvan kanssa oon ollut tyttöystävän kotona. No ehkä joskus ilman lupaakin", yksi lapsista naurahtaa.

Teimme vielä luettelon yhteenvetona viikon aikana tapahtuneista asioista:

  • Tahkolla yhdessä ulkoilu
  • Taiteen tekoa yhdessä
  • Yhteinen tietovisa
  • Blogin tekoa yhdessä
  • Flunssaa ja kuumetta ollut muutamalla
  • Nilsiän kylällä käyty kavereita katsomassa sekä kaupassa
  • Uimahallilla käynti
  • Kaksi kertoi käyneensä pyöräilemässä
  • Kotilomia viidellä lapsella
  • Yksi vanhempi ja sisarus käynyt Sarasteella kylässä
  • Viikkomiitinki
  • Omalla kuntosalilla käynti
  • Koulussa käynti
  • Terapiakäyntejä
  • Lääkärissä käynti
  • Palavereja
  • Jokaisella lapsella omaohjaaja keskustelu sekä sairaanhoitajan kanssa keskustelu
  • Ruuan laittoonkin on osallistuttu, kahvit keitetty ja joku muisteli leiponeensakin viikon sisällä

  • No oliko tämä sitten lasten mielestä sellainen aivan tavallinen viikko?

"No oli, ei tässä mitään ihmeellistä ollut. Paitsi etten muista milloin mulla olisi ollut kuumetta viimeksi."

"Kaikki viikot on samanlaisia. En jaksa kyllä tällä viikolla tehdä enää yhtään mitään."

"Joo, ihan tavallinen viikko."


Kirjoittanut ohjaaja Elli