Ammattilaisena lastensuojelussa; Nepsy-valmennus osa 5

MINÄ ITSE

Kuka minä olen? Mistä minä tulen? Miten minä näen itseni? Miten muut näkevät ja kokevat minut? Kysymyksiä, joita me olemme kaikki aivan varmasti pohtineet. Kysymykset, jotka saattavat aiheuttaa aivan turhaan negatiivista minäkuvaa tai ruokkia huonoa itsetuntoa. Kuitenkaan ei ole millään tavalla väärin kokea epävarmuutta huomatessaan näiden kysymysten pyörivän mielessään. Me ihmiset olemme sosiaalisia, tarvitsemme toisiamme, meillä on tarve kuulua joukkoon ja tulla hyväksytyksi.

Yhteiskunta ja sosiaalinen ympäristö asettaa tietynlaisen normin ja normaalin määritelmän ympärillemme, mutta kuitenkin, kun alamme pohtia mikä on normaali tai hyväksytty normi, ei se olekaan yksinkertaista. Rohkaisemme monissa asioissa ihmisiä olemaan oma itsensä. Yksilöllisyyttä korostetaan, mutta silti yhteiskunnassamme ja yksilötasolla kyseenalaistetaan massasta poikkeavaa käytöstä, ulkonäköä, sukupuolta, etnistä taustaa tai vaikka seksuaalista suuntautumista.

Opimme myös helposti ympäristön antamasta palautteesta ajattelemaan, että olemme huonoja jossain tietyssä asiassa, vaikka todellisuudessa jonkun asian suorittaminen aiheuttaa haasteita vain, koska meiltä vaaditaan siitä suoriutumista samalla tavoin kuin suurin osa muista ihmisistä.

NEPSYVALMENNUS HERÄTTÄÄ AJATTELEMAAN

Kuinka voimme muuttaa ajattelumme siten, että pystymme ohjaamaan muita toimimaan itselleen ominaisella tavalla. Nepsy kirjon ihmisiä on ollut aina olemassa ja muistan kuulleeni joskus Turun Linnan kierroksella oppaan sanoneen, että ne hurjimmat taistelijat olivat juurikin niitä "adhd tyyppejä", tiedä sitten oliko näin. Aspergerien kanssa on voinutkin olla juuri toisinpäin ja ehkä juuri se, että on ollut suuri mielenkiinto tiettyä asiaa kohtaan, on ajanut henkilön tutkimaan ja kokeilemaan eri teorioita ja kenties siksi olemme edistyneet tieteessä.

Meillä on totuttu, varsinkin vanhemmissa ikäpolvissa, että koulussa on istuttava hiljaa, kuunneltava ja keskityttävä opetukseen ja muusta käyttäytymisestä on seurannut rangaistusta. Onneksi nykypäivänä tiedämme ja hyväksymme sen, että meistä osalle se on täysin mahdotonta. Monille se on myös luonnotonta. Iso osa meistä ei opi istumalla, kuuntelemalla ja lukemalla vaan tekemällä ja kokeilemalla. Kuunteleminen ja ulkoa oppiminen sekä oivaltaminen onnistuu monilla paljon paremmin, kun saa samalla liikkua, tehdä jotain käsillään tai kehollaan. Nykyisin kouluissa onkin apuvälineet yleisessä käytössä ja näitä ovat esimerkiksi tasapainotyynyt, sermit, säkkituolit, spinnerit, stressipallot, helmitaulut, matikkamadot, tavukortit ja niin edelleen.

Tietämyksen lisääntyessä ymmärrämme nykyisin esimerkiksi koulumaailmassa, että on paljon tehokkaampaa ja kannattavampaa ottaa käyttöön apukeinot ja saada niillä tuloksia kuin takoa päätä seinää vain koska aina on noudatettu tietynlaista normia oppimisessa. Sama koskee montaa muutakin asiaa kuin vain koulumaailmaa ja muillakin tavoin kuin vain keskittymisen ja ohjauksen vastaanottamisen suhteen. 

 Autismin kirjo on moninainen, sosiaalinen käyttäytyminen ja kanssakäyminen voi olla massasta poikkeavaa. Voi olla käsittämätöntä ymmärtää miksi joku on valtavan kiinnostunut asioista, jotka meistä ovat vain yksi osa-alue tai ilmiö koko maailmassa tai miksi joku ei vain tee niin kuin me sanomme ja toimi kuten muut. Tai miksi yhteiskunnassamme on henkilöitä, jotka saattavat huutaa rivouksia tai kirosanoja. Onko se muiden provosointia ja julkeaa käytöstä, joskus tietysti niinkin, mutta ennen tuomitsemista on syytä pohtia muita vaihtoehtoja. Tällaisella käytöksellä viittaan touretten syndrooman oireiluun. Laitoksessa ja koulumaailmassa syy on usein selvillä, mutta yhteiskunnassa muutoin se ei aina ole selvää.

Monet tavallisuudesta poikkeavat käytökset ja toimintamallit voivat aiheuttaa häpeää ja epäonnistumisen tunnetta henkilölle itselleen. Ymmärrys, että se on täysin tarpeetonta, sillä se mitä geeneissä olemme saaneet, on asia, jota emme voi muuttaa. Tällöin meidän on hyväksyttävä se mitä olemme ja oppia elämään sen kanssa. Tässä me muut voimme auttaa ja muuttaa käytäntöjä toimiviksi.

ITSENSÄ HYVÄKSYMINEN JA OPITTUJEN TAPOJEN JA TOIMINTAMALLIEN MUUTTAMINEN

Itsensä ja tilanteensa hyväksymiseksi voidaan miettiä omaa historiaa, kuten sitä mistä minä tulen. Sukupuu tai lähipiirin ja lähiverkoston konkreettinen nimeäminen jollain tavoin voi olla hyvä tapa aloittaa. Tässäkin voidaan käyttää monenlaisia keinoja, kuten kirjoittaminen tai piirtäminen, kenties videon tekeminen haastattelemalla omaa lähipiiriä tai itse kertoa ääninauhalle tai videolle omasta taustastaan. Elämänkaaren tekeminen, kuten mitä minulle on elämässä tapahtunut sen jälkeen, kun olen syntynyt, mikä on ollut erityisen tärkeää, mikä osaltaan voi selittää haasteita, joita minulla on voi myös olla hyvä keino matkalla itsensä ja tilanteensa hyväksymiseksi.

Kuka minä olen? Itselleen tärkeiden asioiden nimeäminen itselleen sopivalla tavalla. Mistä minä olen kiinnostunut, harrastukset, lempiasiani, mitä minä teen, käynkö töissä vai opiskelen, miksi minä haluaisin tulla? Kaikki ne ovat asioita, jotka määrittävät meidät itsellemme. Myös kielteiset asiat, kuten mistä minä en pidä tai mistä minä ahdistun. Toinen ahdistuu ihmismassoissa ja toisen ihoa vasten tietynlainen kangas ahdistaa. Kaikki mitä on olemassa voi aiheuttaa jollekulle iloa tai inhotusta eikä muut voi sitä määrittää. Ei ole olemassa oikeaa tai väärää minää ja kukin on paras versio itsestään.

(SO + HO) x A = TULOS 

Miksi en sitten pärjää enkä ole riittävän hyvä? Kyse ei siis ole siitä, että joku ei ole riittävän hyvä tai ei pärjää vaan siitä miten asennoidumme ja toimimme. Yksinkertaisimmillaan asia voidaan kertoa matemaattisella kaavalla: (so+ho) x A = tulos eli synnynäiset ominaisuudet + hankitut ominaisuudet kerrotaan asenteella ja siitä saadaan tulos. Jos me ajattelemme jonkun olevan koko ajan huonosti käyttäytyvä ja hän itse ajattelee olevansa toimimaton ollen samalla synnäiset ja hankitut ominaisuutensa, mitä lopputulos voi olla? Sen sijaan, synnynnäisille ominaisuuksille emme voi mitään. Hankitut ominaisuudet ovat myös lapsuudessa saadut kasvatuksen ja kehityksen tulokset, koulutus, ammatti, kaikki mitä ihmisellä on ja ne on hyväksyttävä. Ne voi kääntää myös voimavaraksi, kun asennoidumme asiaan uudella tavalla, jolloin tuloskin on täysin erilainen.

KÄYTÄNNÖN TOIMIA

No mitä se sitten käytännössä tarkoittaa? Mitä me oikeasti teemme? Haasteiden tunnistaminen, mutta ei niihin takertuminen vaan sellaisten pientenkin asioiden poimiminen mitkä jo toimivat. Miksi ne toimivat? Esimerkiksi kouluun lähtö on erityisen vaikeaa, haasteita on ylösnousemisessa, aamutoimissa ja eritoten lähtemisessä. Onko se mielenosoitusta, omaehtoisuutta vai olisiko jokin muu syy miksi se on vaikeaa ja mitä voisimme sille tehdä. Syiden jälkeen voidaan keksiä keinoja. Ehkä lapsi kokee tarvitsevansa hitaamman aamun ja enemmän aikaa valmistautua. Voimme miettiä mikä aamuissa onnistuu ja miten saamme lisäaikaa aamuihin. Onko se herääminen liian nopeaa vai aamutoimet muutoin? Auttaako portaittain herättäminen, ensimmäinen havahtuminen aamuun, kerrotaan, että puoli tuntia on vielä torkkuaikaa, sitten viisitoista minuuttia, sitten viisi minuuttia. Ehkä herätykseen voi sisällyttää jotain mukavaa, kahvi on valmista, aamupalaksi on jotain mistä lapsi pitää tai muistatko mitä kivaa tänään on tiedossa koulun jälkeen. Ehkä lapsi voi hetken katsoa piirrettyjä odottaessaan bussiin lähtöä. Ehkä lähdön hetkellä motivoi jonkinlainen valinnan mahdollisuus, kuten kulkeeko pyörällä tai kävellen vai kenties bussilla. Ehkä jokin rutiini ennen kouluun sisälle menoa auttaa. Kannustus ja tarvittaessa vaaditun asian helpottaminen.

NEPSYVALMENNUKSEN HYÖDYNTÄMINEN OMASSA AMMATTI-IDENTITEETISSÄ

Meillä aikuisilla on ihan samalla lailla ennakkoasenteita ja usein työssämme jokin asia on toistunut lasten kohdalla niin usein, että emme osaa kyseenalaistaa mistä se johtuu. Kuunteleminen, havainnoiminen, ymmärrys, keskustelu ovat avainasemassa sen sijaan, että oletamme ja asetamme sanoja valmiiksi.

Ehkä meitä jokaista auttaa myös ammatti-identiteettimme löytämisessä samojen kysymysten äärelle pysähtyminen. Itse ainakin tunnistan, että omalla kohdalla kasvatuksen keinot ovat olleet huutamiseen ja rankaisemiseen pohjautuvia sekä kotona, että koulussa, jopa niin että en ole ymmärtänyt mistä sanktiot johtuvat. Usein nämä saattavat seurata sukupolvelta toiselle opittuna mallina, mutta onneksi ainakin toivon, että jokainen on jo opintojen äärellä ennen alalle hakeutumista omannut muunlaisen tavan toimia. Mutta siihen ajatukseen on hyvä palata ja pohtia kuka minä olen täällä työpaikalla. Mitä tapoja olen tuonut mukanani, mikä niissä on hyvää, mitä pitäisi muuttaa, entä minkälainen ohjaaja minä olen, minkälainen aikuinen minä haluan olla?

Kirjoittanut ohjaaja Elli